JHL osoitti mieltään Juuassa
Hallituksen ehdottamat työelämäuudistukset saivat täystyrmäyksen myös juukalaisilta koulunkäynninohjaajilta, joista osa kokoontui mielenilmaukseen Poikolan koulun piha-alueelle. Torstaina järjestetty mielenilmaus toteutettiin myös muualla maassa.
Mielenilmaukseen Savo/Karjalan alueella valikoituivat koulunkäynninohjaajat,
koska JHL:n ammattiryhmistä heidän katsotaan kärsivän kaavailluista leikkauksista
eniten.
Juuassa mielenilmauksessa mukana ollut koulunkäynninohjaaja,
JHL:n Juuan osaston puheenjohtaja Jaana Väyrynen mainitsi, että
osa-aikaisuus, pieni palkka sekä erityisesti määräaikaiset työsuhteet eivät luo
tulevaisuudenuskoa.
– Haluaisimme, että hallitus arvostaisi työtämme, jota
teemme sydämellä lasten ja nuorten parissa, Väyrynen korosti.
Samalla hän muistutti, että mielenilmaukset ovat
pienimuotoisia eikä niiden ole tarkoitus kohdistua työnantajaan eikä haitata työntekoa.