Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
15.12.2021 16:43

Ellin Taitajilta kuntalaisaloite kivipuistosta

Ellin Taitajat ry esittää tekemässään kuntalaisaloitteessa, että Juuan kuntaan perustetaan Kivipuisto. Paikkana voisi yhdistyksen mukaan olla esimerkiksi keskuspuisto.

Aloitteen mukaan kuvataiteilija Kauko Kortelainen on ollut jo yhteydessä kuntaan, ja hänen aikomuksenaan on lahjoittaa kunnalle muutamia kiviveistoksiaan muistoksi elämäntyöstään.

Ellin Taitajien kivenveistotapahtumissa syntyy myös uusia kiviveistoksia, joita yhdistys on valmis myymään tai luovuttamaan erikseen sovitulla tavalla.