Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
19.05.2021 15:39

Ellin Taitajille esitetään lainaa

Juuan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Ellin Taitajat ry:lle myönnettäisiin yhteensä 9 000 euron laina väliaikaisrahoitukseksi kivenveistokilpailujen ja oheistapahtumien järjestämistä varten. Lainaehtojen mukaan lainasta ei perittäisi korkoa, ja laina olisi maksettava takaisin viimeistään 30.11.2021.

Hakemallaan lainalla yhdistys pystyisi maksamaan laskut ennen maakuntaliitolta saatavaa avustusta ja myyntituottojen toteutumista.

Koska kysymyksessä ei ole vakiintunut Leader-hanke, lainaan tarvitaan kunnanvaltuuston hyväksyntä. Järjestely olisi sama kuin äskettäinen Paalasmaan kyläyhdistyksen lainapäätöksessä.