Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
18.10.2018 06:00 Jani Nevalainen, isä ja palomestari, Tulipysäkki -työryhmän pj.

Opettajan rooli turvallisuuskasvattajana

Opettajien turvallisuusosaamisessa on huomattavia puutteita. Kun luokanopettajaksi opiskellut entinen Pelastusopiston luokkatoverini kertoi, ettei heidän opettajaopinnoissaan turvallisuutta käsitelty millään tavoin, järkytyin. Kuinka joskus tulevaisuudessa voisin uskoa oman tyttäreni opettajan huomaan, jolla ei ole minkäänlaisia ensiaputaitoja, perusvalmiuksia toimia onnettomuustilanteessa tai saattaa tytärtäni turvaan käyttäen turvallisia poistumisreittejä onnettomuuden sattuessa? Omasta taustasta johtuen ryhdyin selvittämään asiaa entisen luokkatoverini avustuksella. Näin todellakin oli, opettajaopiskelijoiden opetussuunnitelmasta ei löytynyt minkäänlaista mainintaa ensiapu- tai alkusammutustaidoista puhumattakaan poistumisturvallisuudesta tai yleisestä riskien havainnoinnista, arvioinnista ja ennaltaehkäisystä.