Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
13.04.2022 05:00 Suvi Juopperi

Kriisistä toiseen

Kuka olisi vielä vuosi sitten uskonut, että Euroopassa on tällä hetkellä sotatila. Juuri kun selvisimme koronan aiheuttamasta epävakaudesta, jouduimme osallisiksi erilaisia kriisejä. Ensin talouskasvun myötä sähkön hinta lähti nousuun ja nyt sitten Ukrainan sodan ja Venäjän öljyn takia moni muu asia. Kuluttajat ovat varmasti saaneet osansa kustannusnousuista, mutta maataloudelle tästä on aiheutunut varsin kohtuuton taakka. Tähän asti olemme olleet riippuvaisia öljystä, koska korvaavaa tekniikkaa ei ole saatavilla. Ensimmäinen biokaasutraktori on saatu vasta tuotua Suomeen, joten joka tilan koneiksi tästä on vielä pitkä matka. Toivottavasti tämä energiakriisi osaltaan auttaa tätä muutosta.