Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
16.08.2018 06:01 Pasi Karjalainen

Kotiseutupäivillä pohdittiin kestävää kehitystä

Vuoden 2018 Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestettiin viime viikon lopulla ja viikonloppuna Lappeenrannassa. Juuasta kotiseutupäivillä oli tänä vuonna ehkä lyhyehkön matkankin ansiosta tavallista runsaampi osanotto. Pohjoiskarjalaisten kotiseutuyhdistysten liittoa edustaneen allekirjoittaneen lisäksi mukana olivat Juuka-seuran edustajana puheenjohtaja Pekka Pietiäinen, Juuan kuntaa edustajana Sinikka Väyrynen, Juuan Valistusseurojen kannatusyhdistystä edustajana Eija Meriläinen sekä Liisa Kortelainen, joka aikaisemmin oli pitkään kunnan kokousedustaja, mutta nyt liikkeellä yksityishenkilönä.