Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
19.04.2023 08:00 Riitta-Liisa Koponen

Itsestäänselvyyksiä

Kynän rapinaa paperilla, huokauksia ja matalalla äänellä keskustelua vieruskaverin kanssa. Luokassa istuu toistakymmentä innokasta matematiikan opiskelijaa. Ryhmän keski-ikä on reilun 30 vuotta. Kertotaulua on harjoiteltu. Yhdessä olemme miettineet, mikä käytännön ero on, kun kaksi kerrotaan kolmella tai kolme kerrotaan kahdella, vaikka vastaus on sama, kuusi. Jakolaskuun ihmemaailmassa on tullut oivallus siitä, että jakolasku ja kertotaulu ovat oikeasti samaa asiaa mutta toisinpäin. Kertotaulu on vielä automatisoitumatta ja siksi osalla on pöydällä kertotaulutaulukko, mistä voi oikean vastauksen tarkistaa.