Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
05.12.2019 06:00 Jouni Mattila, eversti evp.

Isänmaallisuus ja kokonaismaanpuolustus

Hyvät Vaarojen Sanomien lukijat. Maamme kasvutarina koulutusjärjestelmän kehittymisen ja taloudellisen kasvun mittareilla itsenäistymisestä tähän päivään Euroopan yhdeksi sivistyneimmäksi ja turvallisimmaksi valtioksi on ollut vertaansa vailla. Suomesta, Euroopan toiseksi köyhimmästä maasta vuonna 1917, on taloudellisen ja aineellisen hyvän lisäksi tullut hyvinvoinnissa ja onnellisuudessa mitattuna yksi maailman parhaita. Miksi näin on? Tarkastelen asiaa isänmaallisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen näkökulmasta, koska niillä on ollut osuutensa tässä kehityksessä.