Tänään on torstai 04.03.2021

Uutiset

Juuan kouluissa 399 oppilasta

Laskentapäivänä 20.9. esi- ja perusopetuksessa Juuassa oli yhteensä 338 oppilasta. Näistä Nunnanlahden koulussa oli 19 oppilasta, Vihtasuon koululla 34 oppilasta sekä Poikolan koululla 285 oppilasta.

Juuan lukiossa oli laskentapäivänä 61 opiskelijaa. 

Esi- ja perusopetuksessa vähennystä edelliseen vuoteen

verrattuna on 12 oppilasta. Lukion opiskelijamäärä on sen sijaan noussut viime

vuodesta kuudella.

 

Juuan kunnan hyvinvointilautakunta merkitsi tiistaina oppilas-

ja opiskelijamäärät tiedoksi. Samalla lautakunta totesi, että uuteen kouluun

siirtymiseen liittyvät kouluverkkomuutoksen ja koulujen lakkautusten valmistelu

aloitetaan aiemman valtuustolinjauksen aikataulun mukaisesti.

 

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun