Tänään on sunnuntai 07.03.2021

Uutiset

Jouluvalot Suomen Jouluvalo Oy:ltä

Puu-Juukaan Vanhalletielle tulevat jouluvalot hankitaan Suomen Jouluvalot Oyltä. Jouluvalojen arvonlisäveroton hinta on 4 925,25 euroa.

Jouluvalojen toimittajia selvitettiin laajasti. Tarjous

saatiin Suomen Jouluvalo Oy:ltä, jonka edustaja kävi myös paikan päällä

suunnittelemassa valaistusta. Tarjous on markkinahinnan mukainen ja alittaa

Juuan kunnan pienhankintojen 5 000 euron rajan.  Hankinnan arvo on lisäksi alle kansallisten

hankintarajojen.

 

Juuassa on päädytty hankkimaan jouluvalaistus vuosittain

toistuvan ilotulituksen tilalle. Jouluvalojen hankinta on hieman yksittäistä

ilotulitusta kalliimpi, mutta jouluvalojen nykyinen kesto on yli kymmenen

vuotta, joten valaistus on merkittävästi ilotulitusta edullisempi.

 

Valaistuksella tavoitellaan keskusta-alueen viihtyvyyden

kasvua pimeään talviaikaan. Viihtyvyys on osa alueen elinvoimaa ja siksi

hankinta tehdään osana elinkeinotoimen työtä.

 

Hankitapäätöksen teki kunnanjohtaja Markus Hirvonen

viranhaltijapäätöksenä.

 

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun