Tänään on tiistai 09.03.2021

Uutiset

Seurantalojen korjausavustusten haku alkoi

Seurantalojen korjausavustusten hakuaika alkoi 1.9. Hakemus tulee jättää Suomen Kotiseutuliiton sähköiseen hakupalveluun 30. syyskuuta mennessä.

Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa.

Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat.

Vuonna 2020 korjausavustusta myönnettiin 135 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Hakijoina oli 240 eri yhteisöä kaikkiaan 18 maakunnasta.

Seurantalojen korjausavustus on avustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että ministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella helmi-maaliskuussa 2021.

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun