Tänään on sunnuntai 07.03.2021

Uutiset

Kuntalaiskysely kuntosalista ja liikuntaneuvonnasta

Juuan kunnan líikuntatoimi haluaa kuulla palautetta uudistetusta kuntosalista ja saada vinkkejä liikuntaneuvontaan kahden kyselyn avulla.

Juuan kunnan kuntosaliremontti valmistui vuoden 2019 syksyllä. Kuntosaliremontissa uusittiin salin laitteistoa ja tehtiin tilaremonttia palvelemaan paremmin kuntosalin käyttäjiä.  Remontti sai alkunsa kuntalaisaloitteesta, jonka pohjalta toteutettiin kuntalaiskysely ennen kuntosalin uudistusta.

Juuan kunnassa on käynnissä työikäisten liikuntaneuvontaa ja varhaiskasvatusikäisten lasten liikuntaa koskeva liikunnallisen elämäntavan hanke. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa kuntalaisten toiveita liikuntaneuvonnan suhteen, rakentaa liikuntaneuvonnan palveluketjua ja tarjota kuntalaisille henkilökohtaista liikuntaneuvontaa. Kyselyyn vastaamalla voi vaikuttaa kunnan liikuntatarjontaan.

Molempiin kyselyihin voi vastata keskiviikkoon 16.9. mennessä kunnan nettisivuilla olevien linkkien kautta. Lisäksi kyselyjä voi halutessaan täydentää paperiversiona kirjastolla, Kohtaamispaikka Ellinkulmassa tai liikunta-kulttuuritalolla.

 

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun