Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
13.05.2015 06:00

Laavut säilyvät

Metsähallitus poistaa tulistelulaavuja määrärahojen niuketessa, mutta esimerkiksi Kolin alueen tuli- ja taukopaikat säilyvät nykymäärässä.

- Ei olla poistamassa. Rahoitus turvaa sen, että pystytään nykyinen palveluvarustus hoitamaan.

- Uusia ei kuitenkaan rakenneta, sanoo puistonjohtaja Kyösti Tuhkalainen Metsähallituksen luontopalveluista.

Rahoitus varmistuu aina vuosittain valtion budjettirahoituksesta, ja Tuhkalaisen mukaan ainakin tämä vuosi mennään näin. Koli on heidän toiminnassa tärkeä painopistealue.

- Ei kyllä Kolilta olla ensimmäisenä edes vähentämässä, vaikka rahoituskin vähenisi.

Sen verran muutosta tullee, että yksi vähemmän käytetty taukopaikka siirretään Kolilla puiston hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti paremmalle paikalle tänä kesänä.

Juuan alueella metsähallituksella ei ole hoidossaan taukopaikkoja.