Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
07.05.2015 00:00

Kevään suurin lintutapahtuma tulossa

BirdLife Suomen Tornien taisto järjestetään tänä keväänä lauantaina 9.5. Juuasta mukana on Kaajanlammen torni.

Valtakunnallisessa tapahtumassa lintuharrastajat kisailevat siitä, mistä lintutornista nähdään ja kuullaan eniten lintulajeja klo 5–13 välisenä aikana. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.
- Aamupäivän aikana voi käydä vierailemassa tornilla, mutta kävijöitä toivotaan erityisesti klo 13.00. Silloin on parhaiten aikaa vastata kysymyksiin, Hannu Lehtoranta kertoo.
Tornien taisto järjestetään jo 22. kerran, ja mukana on taas yli 300 lintutornia etelärannikolta Lappiin ja Ahvenanmaalta Pohjois-Karjalaan.  Vastaava tapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Tornien taiston tulokset julkaistaan osoitteessa www.birdlife.fi/tornientaisto lauantaina 9.5. klo 18 mennessä.