Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
15.01.2015 09:00

Rengasvesiosuuskunnan asiat pöydälle

Juuan kunnanhallitus jätti maanantaina pöydälle teknisen lautakunnan esitykset, jotka koskevat Juuan vesihuoltolaitoksen liittymissopimusten ja verkoston siirtoa Juuan rengasvesiosuuskunnalle sekä rengasvesiosuuskunnan kanssa solmittaa talousveden toimitussopimusta, jäteveden johtamissopimusta sekä sopimusehtoja.

Tekninen lautakunta esitti kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että rengasvesiosuuskunnan alueella sijaitsevien kunnan vesihuoltolaitoksen asiakkaiden kiinteistöjen vesiliityntäsopimukset ja vesijohtoverkosto siirrettäisiin rengasvesiosuuskunnalle yhden euron kauppahinnalla sen jälkeen kun valtuuston päätös on saanut lainvoiman.

Kunnan vesihuoltolaitos on toimittanut kesästä 2013 lukientalousvettä rengasvesiosuuskunnan asiakkaille ja vastaanottanut näiltä jätevettä. Vesihuoltolaitoksen ja rengasvesiosuuskunnan kesken ei kuitenkaan ole tehty sopimusta talousveden toimittamisesta eikä jäteveden vastaanottamisesta.