Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.04.2015 08:47

Juha Pitkänen mukana aluenäyttelyssä

Juukalaisen kuvataiteilija Juha Pitkänen on yksi niistä pohjoiskarjalaisista taiteilijoista, joka on mukana aluetaiteen näyttelyssä, joka on esillä Taidekeskus Ahjossa ja Joensuun taidemuseo Onnissa Joensuussa 26.3.–17.5.2015. Näyttelyn kokosivat kuvataiteilija Ulla Jokisalo ja tanssija, koreografi ja performanssitaiteilija Reijo Kela.

Näyttelyn työt valittiin avoimen haun kautta. Kaiken kaikkiaan näyttelyyn tarjottiin 269 kuvataideteosta ja performatiivista esitystä 95 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Katsaukseen seuloutui lopulta yhteensä 50 teosta 36 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Kaikki teokset ovat kolmen viime vuoden ajalta. Mukana on taiteilijoita Pohjois-Karjalan sekä Etelä- ja Pohjois-Savon alueelta.
Kuten nykytaiteelle tavanomaista, useimmat näyttelyn teoksista ovat ilmaisukeinoiltaan sekoittuneita. Toisaalta useimpien taiteilijoiden töissä näkyy myös jonkin kuvataiteen perusilmaisun hallinta ja tietoinen yhteys tuohon ilmaisulliseen lähtökohtaan. Tälle Itä-Suomen nykytaiteen katsaukselle erityispiirteeksi muodostui yhteys artefaktiin ja taidekäsityöhön. Mukana on monia teoksia, joissa teoksen materiaali on olennainen osa teoksen käsitteellistä sisältöä.