Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.04.2015 05:55

Juuka-seuralle apuraha nuorten työllistämiseen

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö on myöntänyt Juuka-seuralle 4 000 euron apurahan juukalaisten nuorten palkkaamiseksi kesätöihin.

Säätiön työllistämisapurahan osuus on 500 euroa kahden viikon ja tuhat euroa kuukauden työstä. Apurahaosuuden ylittävät palkkaus-ja sivukulut kuuluvat työnantajalle. Myönnetyllä apurahalla voidaan päätöksen mukaan palkata kahdestä neljään nuorta kotiseutuavustajaksi, museo-oppaaksi ja arkistoharjoittelijaksi.