Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.04.2015 05:53

Juuka mukaan viisaan liikkumisen suunnitteluun

Juuan kunnanhallitus on päättänyt osallistua Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelman laatimiseen. Juuan kunnan osuus kustannuksista olisi alustavan arvion mukaan noin 5.500 euroa. Määräraha osoitetaan teiden ja yleisten alueiden kustannuspaikalta.

Viisaalla liikkumisella tarkoitetaan muun muassa liikennekasvatusta ja –tiedotusta, esteettömyyttä, liikkumisen ohjausta sujuvaan, turvalliseen, terveelliseen, taloudelliseen ja ympäristöä säästävään liikkumiseen sekä joukkoliikenteen käyttöön kannustamista.
Suunnitelmaan sisältyy muun muassa kuntakohtaisten liikenneturvallisuussuunnitelmien ja liikenneympäristön toimenpideohjelmien päivittäminen.
Suunnitelman kustannuksiksi on arvioitu noin 50.000 – 60.000 euroa. Kustannuksista Pohjois-Savon ELY-keskus maksaa puolet ja loput jäävät alueen kuntien ja kaupunkien maksettavaksi asukaslukujen suhteessa.
Suunnittelutyö on tarkoitus aloittaa keväällä 2015 ja se valmistuu talvella 2016.