Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.12.2014 15:49

Jean Sibelius 150 – juhlavuoden avajaiskonsertti Kolin luontokeskus Ukossa 5.1.

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymästä tulee vuonna 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuosi näkyy myös Kolilla. Sibelius-vuoden avajaiskonsertti järjestetään Kolin luontokeskus Ukossa 5.1.2015 klo 15. Konsertissa esiintyy trio Nazig Azezian (piano), Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu) ja Jussi Makkonen (sello). Trion ohjelmistossa kuullaan mm. Karelia-sarja upeana sovituksena kamariyhtyeelle, Impromptu op. 5 nro 5, sekä sävellyksiä, joita Sibelius sävelsi häämatkansa aikana Pielisen rannalla Lieksan Monolassa. Teosten lomassa kuullaan myös häämatkaan liittyviä mielenkiintoisia tarinoita Jussi Makkosen kertomina.

Trion jäsenet ovat esittäneet paljon Sibeliuksen musiikkia sekä yhdessä että erikseen. Konsertissa esitettäviä teoksia he ovat äänittäneet myös tammikuussa 2015 julkaistavalle Sibelius 150 – juhlavuoden levylle.

Konserttiin on vapaa pääsy, mutta väliaikakahvi maksaa 5 euroa. Ryhmiltä toivotaan ennakkoilmoittautumista puh. 0205 64 5654. Konserttisaliin mahtuu 200 kuulijaa.