Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.03.2015 15:29

Vesi hieman tavanomaista korkeammalla

Pohjois- Karjalan ELY-keskuksen mukaan järvien vedenkorkeudet olivat helmikuun viimeisenä päivänä lähellä ajankohdan tyypillisiä tasoja. Pielisen vedenkorkeus oli kahdeksan senttimetriä tavanomaista korkeampi.

Suomen ympäristökeskuksessa laadittujen ennusteiden mukaan Pielisen vedenkorkeudessa ei tapahdu suuria muutoksia maaliskuun loppuun mennessä.
Helmikuun päättyessä Pielisellä Nurmeksen sataman edustalla jäänpaksuus oli 43 senttimetriä, mikä on 13 senttiä tavanomaisesta ohuempi.
Leudosta säästä ja virtaamista johtuen varsinkin jokien jäät ovat paikoin heikkoja, joten virtavesien jäille menemistä kannattaa vältellä.
Ilmatieteenlaitoksen mukaan helmikuu oli Pohjois-Karjalassa tänä vuonna seitsemisen astetta normaalia lämpimämpi. Kuun keskilämpötila vaihteli - 4 °C … - 2 °C.
Helmikuun sademäärä oli Pohjois-Karjalassa lähellä pitkän ajan keskimääräistä arvoa. Suurimmassa osassa maakuntaa lumen paksuus oli helmikuun lopussa alle 50 senttimetriä. Maakunnan itäosissa sitä oli paikoitellen kuitenkin yli 70 senttimetriä. Normaalisti lumipeitteen paksuus on helmikuun lopussa yli 60 senttimetriä. Lumen vesiarvo vaihteli Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä.