Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
26.02.2015 06:00

Työttömyys ennallaan Juuassa

Juuan työttömyysluvut olivat tammikuun lopussa jälleen synkimmät koko Pohjois-Karjalassa. Työttömyysaste oli 21,6 prosenttia eli nousua joulukuun lopun tilanteeseen oli 0,2 prosenttia. Maakunnassa myös Tohmajärvellä ja Kiteellä yli 20 prosenttia työvoimasta oli työttömänä.

Työttömänä oli Juuassa tammikuun lopussa 442 henkilöä, joista naisia 143 ja miehiä 299. Alle 20-vuotiaita oli 5 ja alle 25-vuotiaita 25. Yli 50-vuotiaita oli 257. Pitkäaikaistyöttömiä oli 69. Työttömien määrä lisääntyi 6,8 prosentilla verrattuna tilanteeseen vuosi sitten.

Koko Joensuun seutukunnassa työttömiä oli 16,7 prosenttia työvoimasta. Työttömien määrä lisääntyi sekä suhteellisesti että määrällisesti eniten Joensuussa ja Kontiolahdella. Seutukunnan kunnista työttömyys oli edellisvuotta alhaisemmalla tasolla vain Liperissä.

Pielisen Karjalassa oli työttömänä 18,9 prosenttia työvoimasta, mikä on 5,1 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Lieksassa työttömyys väheni 95 henkilöllä ja Valtimollakin muutamalla henkilöllä, mutta lisääntyi hieman Nurmeksessa.