Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
16.09.2021 06:00

Mökki paloi Juuan saaressa

Juuan Pieni-Kinnas-saaressa sijainnut 26-neliöinen kesämökki tuhoutui tulipalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pelastuslaitos sai tiedon palosta noin kello 1.15.

Ylipalomies Jari Repo Juuan paloasemalta kertoo, että

syttymishetkellä paikalla ollut omistajapariskunta oli havainnut palon

kaasupullon venttiilissä lähtiessään viemään koiraa ulos ennen nukkumaan menoa.

Palo saatiin sammutettua, mutta ulos mentyään he huomasivat seinärakenteen

olevan tulessa.

 

Omistajat yrittivät sammuttaa paloa vedellä tuloksetta.

Palomiesten päästyä saareen sammutuskalustonsa kanssa palo oli edennyt täyden

palon vaiheeseen ja lautarakenteinen mökki oli sortunut.

 

Palon epäillään saaneen alkunsa kaasulaitteesta. Paikalla

olleet henkilöt eivät altistuneet savulle.