Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.05.2021 15:18

Nuorisovaltuusto selvittämään kiusaamista ja mielenterveyspalveluja

Toissa viikolla kokoontunut Juuan nuorisovaltuusto käsitteli nuorisovaltuutetuille tulleita aloitteita ja ideoita.

Painavín asioista koski nuorten mielenterveyspalveluja.

Nuorilta on noussut kokemuksia hankalasta pääsystä mielenterveyspalveluiden

piiriin. Samoin heillä on kokemuksia kiusaamisesta muun muassa koulussa.

Nuorisovaltuusto päätti lähteä laatimaan listaa koetuista ongelmakohdista ja

kokoamaan toimenpide-ehdotuksia.

 

Muissa ideoissa esitetään Nuokkarilla järjestettäviä

päättärijuhlia, joissa olisi tarjoilua ja yhteistä ohjelmaa. Nuorisovaltuusto

päätti, että asiaa mietitään ja suunnitellaan.

 

Esitykseen nuorten juoksutapahtumasta nuorisovaltuusto

päätti, että omaa tapahtumaa ei järjestetä. Sem sijaan lähdetään kyselemään

yhteistyömahdollisuutta jo järjestettäviin juoksutapahtumiin. Tällainen olisi

esimerkiksi Heinäkuun huoleton hilipasu, johon nuorisovaltuusto voisi lähteä

omalla joukkueella. He voisivat markkinoida tapahtumaa myös muille nuorille.

 

Kolmatta, moposuoraa koskevaa ideaa, lähdetään selvittämään.

Selvitys aloitetaan tutustumalla Kontiolahden malliin ja keräämällä

mopoilijoilta ideoita.

 

Nuorten toritapahtumia koskevasta ideasta nuorisovaltuusto

toteaa, että lähdetään selvittämään, minkälaisia tapahtumia torilla

järjestetään kesällä ja tarkastellaan mahdollisuutta osallistua valmiisiin

toritapahtumiin.