Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.04.2021 15:37

Lautakunta palautti maa-ainesluvan siirtopäätöksen

Juuan kuntarakennelautakunta on palauttanut maa-ainesluvan siirtoa toiselle toimijalle koskevan rakennustarkastajan päätöksen uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksestä oikaisuvaatimuksen olivat tehneet kalliomurskeen ottoalueen naapurit.

Sen sijaan naapurien muistutukset, jotka koskivat

rakennustarkastajan päätöstä saman alueen meluilmoituksesta, lautakunta jätti

tutkimatta. Lautakunta totesi, ettei asia kuulu sille.

 

Rakennustarkastajan päätökset, oikaisuvaatimus ja

muistutukset koskevat Kurkikallion ottoaluetta, joka sijaitsee Nurmeksentien

varressa lähellä Paalasmaan risteystä.

 

Alun perin ottolupa alueelle on myönnetty Destialle ja nyt

siirretty rakennusvalvojan päätöksellä Juuan Työpalvelu ja Tuotevälitys Oy:lle.

 

 

Maa-ainesluvan siirtoa koskevassa oikaisuvaatimuksessaan

naapurit vaativat koko louhintaluvan peruuttamista ja toteavat, että

päätöksessä myönnetään lupa "maisemointilouhintaan".

 

Naapurien mukaan valtioneuvoston asetuksessa

kivenlouhimoiden, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta

ei ole annettu määräyksiin erityisiä poikkeuksia niin sanotulle

maisemointilouhinnalle. Täten 300 metrin suojaetäisyyttä tulee noudattaa. Naapurien

mukaan kohteessa ei ole voimassa olevaa ympäristölupaa, ja ilman ympäristölupaa

kiviaineksia ei voi tuottaa kaupalliseen tarkoitukseen.

 

Naapurien mielestä kohteen maisemointi voidaan toteuttaa

paikalla olevia maa-aineksia hyödyntäen. Sen sijaan louhoksen turvalliseksi

saattamiseksi ei ole perusteltua louhia seinämiä neljäsosan kaltevuuteen ja

murskata näitä louheita kaupalliseen tarkoitukseen. Louhoksen maisemointi tulee

suorittaa ympäristöluvan ehtojen mukaisesti.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijät toteavat, että lähimpään

pihapiiriin on tällä hetkellä noin 270 metriä. Nykyisen seinäkorkeuden ollessa

arviolta 10 metriä, lähenee louhinta esitetyssä kaltevuudessa aiemmin

mainittuihin kohteisiin 40 metriä. Lisäksi maisemointisuunnitelmaa ei oikaisuvaatimuksen

mukaan ole hyväksytetty kaikilla naapureilla.