Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
17.03.2021 15:24

Juuan terveysasema siirtyi tiimimalliin

Juuan terveysasemalla siirryttiin Vaarojen Sanomien 11.2. uutisoiman tiimimallin käyttöön  keskiviikkona. 

Siun soten terveysasemien tiimimalli tarkoittaa käytännössä työskentelytapaa, jossa terveysaseman henkilökunta toimii moniammatillisena tiiminä. Asiakkaan hoito pyritään aloittamaan heti ja viemään mahdollisuuksien mukaan loppuun saman päivän aikana.

Tiimimalliin siirtyneillä terveysasemilla jokainen asiakas saa oman yhteyshenkilön, johon voi jatkossa olla aina suoraan yhteydessä. Asiat pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkälti puhelimessa tai etänä. Yhteyshenkilönä toimiva sairaanhoitaja voi kysyä neuvoja toiselta tiimin jäseneltä, esimerkiksi lääkäriltä tai fysioterapeutilta, ja varata tarvittaessa käynnin vastaanotolle.

Siun soten terveysasemat siirtyvät vaiheittain tiimimallin käyttöön. Tiimimalli on jo käytössä Heinäveden, Kiteen, Liperin, Outokummun, Polvijärven terveysasemilla sekä Niinivaaran terveysasemalla Joensuussa.