Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
24.02.2021 15:23

Kunnanhallitus torjuu kunnanjohtajavalituksen väitteet

Juuan kunnanhallitus esittää monisivuisten perustelujen kanssa, miksi Esko Rautiaisen tekemä kunnallisvalitus kunnanjohtajan valinnasta tulee hylätä kokonaisuudessaan. Oikeudenkäyntikuluja koskevaa vaatimusta ei kunnanhallituksen Itä-Suomen hallinto-oikeudelle antamassa lausunnossa tule hyväksyä.

Esko Rautiainen teki Juuan kunnanvaltuuston joulukuussa tekemästä kunnanjohtajan valintapäätöksestä kunnallisvalituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituksessaan Rautiainen vaatii päätöstä kumottavaksi ja palautettavaksi uudelleen valmisteluun ja uudelleen päätettäväksi.

Juuan kunnanhallitus kumoaa lausunnossaan kaikki Rautiaisen perustelut, jotka koskivat muun muassa kunnanjohtajaksi valitun Henri Tanskasen kelpoisuuden kiistämisen, Rautiaisen kohtaan tapahtuneen ikäsyrjinnän ja edellisen kunnanjohtajan Markus Hirvosen esteellisyyden asian valmistelijana.