Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
09.12.2020 13:57 Pasi Karjalainen

Juuassa yksi uusi koronatartunta

Tiistaina uutisoitiin, että Juuassa on todettu yksi uusi koronatartunta. Kaikkiaan Juuassa on pandemian aikana todettu kuusi tartuntaa.

Yksi koronavirustartunta todettiin Lieksassa sijaitsevassa Siun soten Yrjönhovin asumispalveluyksikössä. Altistunut henkilökunta ja asukkaat on asetettu tartuntatautilain mukaiseen 10 vuorokauden mittaiseen karanteeniin. Yksikössä ei toistaiseksi sallita vierailuja.

Alkuviikon aikana myös Kiteen evankelisella kansanopistolla on todettu koronavirustartunta, minkä vuoksi kaikille asuntolassa asuville opiskelijoille tehdään koronavirustesti.

Siun soten koko toiminta-alueella on alkuviikon aikana todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan tartuntoja on Pohjois-Karjalassa tähän mennessä todettu 273.

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alue on tällä hetkellä koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa, minkä johdosta alueelle annettiin viime torstaina suosituksia, jotka ovat voimassa 4. tammikuuta asti.

Suositusten mukaan yleisötilaisuudet tulisi rajata 20 henkilöön koko Pohjois-Karjalan alueella, mikä koskee myös yksityistilaisuuksia. Kasvomaskien käyttöä suositellaan työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Aikuisten ryhmäliikunta suositellaan keskeytettäväksi. Etätyötä suositellaan kuten myös korkeakoulujen etäopetuksen jatkamista. Matkustamista kotimaassa ja ulkomailla suositellaan välttämään.