Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.11.2020 15:29

Juuka jatkaa nykyisellä veroprosentilla

Juuan kunnanvaltuusto päätti maanantain kokouksessaan, että ensi vuonna tuloveroprosentti on edelleen nykyinen 20,75. Ennakoitu kunnallisverotuotto vuonna 2021 on 11,3 miljoonaa euroa.

Kunnanjohtaja Markus Hirvonen arvioi, että kiitos valtiovallan koronatukipakettien nykyisellä veroprosentilla pärjätään ensi vuosi, ja se riittää Juuan kunnan peruspalvelujen tuottamiseen. Sen sijaan vuonna 2022 hän ennusti kuntatalouteen kriisiä, kun väliaikaiset tukipaketit päättyvät.

Juuan tuloveroprosentti on ollut vuodesta 2014 lähtien 20,75. Verotettavasta tulosta ja maksettavasta verosta tehtävien vähennysten vuoksi tuloveroprosentti ei kerro todellista veroastetta. Todellinen veroaste saadaan laskettua vertaamalla maksuunpannun kunnallisveron ja ansiotulojen suhdetta. Kuntaliiton ennakkolaskelmien mukaan efektiivinen veroaste Juuassa vuonna 2021 on 12,51 prosenttia.