Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
07.01.2025 11:19 Vaarojen Sanomat

Tonnin vauvaraha neljälle juukalaisäidille

Juuan kunta on maksanut tuhannen euron vauvarahan neljälle heinä-joulukuun aikana vauvan saaneelle juukalaiselle äidille. Maksupäätöksen teki hallintojohtaja Aki Jäppinen viranhaltijapäätöksenä.

Vuoden 2024 talousarviossa on hyväksytty, että Juuan kunta maksaa

tuhannen euron vauvarahan vuonna 2024 syntyneen lapsen juukalaiselle

äidille. Aiemman käytännön mukaisesti vauvaraha on maksettu kaksi kertaa

vuodessa, kesä- ja joulukuussa.

Kesäkuussa 2024 vauvaraha maksettiin neljälle alkuvuoden aikana vauvan saaneelle juukalaisäidille.