Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.03.2023 14:28 Vaarojen Sanomat

Lieksan kaupungin avustushaku aukesi

Lieksan kaupungin toiminta-, kohde- ja talkooavustukset ovat haettavana 14.3.– 17.4. Haettavana on muun muassa kaupunginhallituksen avustukset kaupungin ja sen kylien elinvoimaa ylläpitävään ja lisäävään toimintaan sekä elinkeinoelämän edistämiseen.

Edelleen haettavana ovat hyvinvointilautakunnan avustukset hyvinvointia ja terveyttä tukevaan liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotoimintaan sekä kotoutumista edistävään toimintaan.

Aiemmin hyvinvointilautakunnan avustuksiin kuuluivat myös sosiaali- ja terveystoimintaan liittyvät avustukset, mutta ne siirtyivät vuodenvaihteessa hyvinvointialueen järjestämisvastuulle, joten näiden avustukset haetaan Pohjois-Karjalassa Siun sotelta. Muutoksen myötä hyvinvointilautakunnan avustusjärjestelmään lisättiin kotouttamisen edistämiseen liittyvät avustukset, jotka ovat kuntien vastuulla.

Avustusta haetaan avustuksen päätarkoituksen mukaan joko kaupunginhallitukselta tai hyvinvointilautakunnalta. Molempiin ei voi jättää hakemusta. Kaikki avustukset ovat vastikkeellisia. Avustusta voidaan myöntää vain hakuaikana tulleille hakemuksille. Hakuajan päättymisen jälkeen palautetut hakemukset hylätään.

Avustushakemukset tehdään sähköisesti osoitteessa miunpalvelut.fi/lieksa.