Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
12.08.2020 16:03

Mopo matkailuauton kylkeen Ahmovaaran risteyksessä

Mopon kuljettaja loukkaantui lievästi ja vietiin keskussairaalaan tutkimuksiin Ahmovaaran risteyksessä valtatie 6:lla maanantaina tapahtuneessa mopon ja matkailuauton välisessä kolarissa.

Joensuun suuntaan oli puolenpäivän aikaan matkalla kaksi mopoa sekä matkailuauto. Mopot ajoivat tien reunassa peräkkäin ja matkailuauto tuli heidän takanaan.

Poliisin saamien alkutietojen mukaan matkailuauton kuljettaja alkoi ohittaa mopoilijoita, mutta havaitsi samalla hetkellä ensimmäisen mopoilijan heilauttavan kättään vasemmalle kääntymisen merkiksi.

Matkailuauton kuljettaja kertoi poliisille jarruttaneensa ja väistäneensä kohti vastaantulevien kaistaa. Samaan aikaa taaimmaisena tullut mopo oli lähtenyt ryhmittymään vasemmalle ja törmäsi matkailuauton kyljen takaosaan.

Ensimmäisen mopon 17-vuotias kuljettaja kertoi huomanneensa peilistä takaa lähestyvän auton ja peruneensa suunnitelman kääntymisestä.

Taaimmaisena tulleen mopon 15-vuotiaalla kuljettajalla ei ollut kertomansa mukaan näkö- eikä kuulohavaintoa takana tulleesta matkailuautosta. Mopossa ei myöskään ollut sivupeiliä.

Vaikka tilanteessa olivat kaikki ainekset synkkään lopputulokseen, pahemmilta vaurioilta vältyttiin niin henkilöiden kuin ajoneuvojenkin osalta.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa nimikkeellä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.