Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.05.2020 16:12

Juuka jatkaa yrittäjien Jatkis-hankkeessa

Juuan kunta osallistuu Pohjois-Karjalan yrittäjien omistajanvaihdoksia edistävään Jatkis-hankkeeseen myös vuonna 2021. Kunnanhallitus päätti osallistua hankkeeseen ensi vuonna 696 eurolla ja nimesi kunnan edustajaksi hankkeeseen kunnanjohtajan.

Jatkis-hankkeen tavoitteena on lisätä omistajanvaihdoksiin liittyvää osaamista, mutta myös omistajanvaihdoksien määrää maakunnassa sekä etsiä myös jatkajia yrityksiin. Alkuperäisen hankkeen on tarkoitus kestää 31.12.2020 saakka, ja Pohjois-Karjalan yrittäjät haki rahoitusta lisävuodeksi 2021.

Juuassa hankkeen piirissä on ollut noin kymmenen yritystä. Tarve omistajanvaihdosten toteutumisen tukemiselle edelleen on olemassa ja se on tärkeä osa alueen elinvoiman säilyttämistä. Kunnan strategian mukaisesti yritysten omistajanvaihdoksien onnistuminen on tärkeä osa kunnan tulevaisuustyötä.

Muu rahoitus jakautuu Pohjois-Karjalan Yrittäjien,  Business Joensuun ja muiden alueellisten kehitysyhtiöiden kesken.