Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.05.2020 16:08

Nurmeksen Kelaan kesällä vain ajanvarauksella

Kesä tuo muutoksia Kelan palvelupisteiden aukioloaikoihin Pohjois-Karjalassa. Nurmeksen palvelupiste on kesä-elokuussa avoinna vain ajanvarauksella, ja Lieksan palvelupiste on avoinna neljänä päivänä viikossa, Joensuun palvelupiste on auki viitenä päivänä ja Outokummun palvelupiste on heinäkuun ajan kiinni.

Kelan mukaan sen tavoitteena on pitää palvelutaso kesällä yhtä hyvällä tasolla kuin se on ollut kevään aikana. Huhtikuussa palvelupisteissä on käynyt keskimäärin vähemmän asiakkaita kuin yleensä, ja painopiste on siirtynyt puhelinpalveluun. Poikkeusjärjestelyjen takia puhelinpalvelu on toiminut hyvin.  Jonotusajat ovat pysyneet lyhyinä ja ajanvarausajan on saanut parin päivän päähän.

Koska tartuntariski ja osa rajoitustoimenpiteistä on edelleen olemassa, neuvontaa saa vain palvelutiskissä ja sisäänpääsyä rajoitetaan tarvittaessa. Asiakastietokoneita voi käyttää, ja ne puhdistetaan usein. Epidemian takia aukioloaikoihin ja palveluihin voi myös tulla muutoksia nopealla tahdilla.