Tänään on tiistai 31.03.2020

Uutiset

Korona korostaa paikallisten palvelujen käyttöä

Koronan aiheuttamia vaikutuksia paikallisille yrityksille arvioiva Juuan Yrittäjien puheenjohtaja Jouni Porokka pitää tilannetta tosi hankalana.

Hänen saamansa tiedot koronan vaikutuksista yritysten toimintaan ovat pääasiassa valtakunnallisia ja maakunnallisia, mutta ensimmäiset tiedot myös paikallisista vaikeuksista ovat kiirineet hänen korviinsa.  Esimerkiksi henkilöliikenteessä toimivat juukalaisautoilijat ovat kertoneet liikevaihtojensa romahtamisesta, kun kaikki matkat on peruttu ja koulukyytejä ei toistaiseksi ajeta.

 

Porokka toivoo, että yritykset reagoisivat koronan aiheuttamana tilanteeseen nopeasti. Työpaikoilla on syytä sopia yhteisymmärryksessä työntekijöiden kanssa lomautuksista, jos kassassa ei ole rahaa, millä maksaa palkat.

 

– Työpaikat ovat tärkeitä jatkossa, kun akuutti koronatilanne on ohi. Kellään työnantajalla ei ole halua lomauttaa, mutta tässä tilanteessa auttaa, mikäli lomautuksia pystyään käyttämään.

 

Porokka kehottaa juukalaisia käyttämään edelleen paikallisia palveluja, ja viittaa uutisin palveluyritysten kuten lounaspaikkojen puolittuneista asiakasmääristä.

 

- Paikallisia palveluja kannattaa käyttää edelleen, ja sillä on myös laajempi merkitys hiilijalanjäljen pienentämisessä. 

 

Porokan mukaan koronakriisi korostaa paikallisten palvelujen ja kotimaisen ruuan merkitystä. 

 

– Monenlaisia kriisejä tulee jatkossakin, ja silloin turvana on puhdas ja hyvä kotimainen ruoka. Siten  pidetään maaseutu elinvoimaisena ja koko Suomi asuttuna.

 

Valtiovallan lupaamasta tukipaketista yrityksille on Porokan mukaan apua myös pienille yrityksille, kun verojen maksamisen lykkäys auttaa kassatilannetta.

 

– Toivon, että myös pankit älyävät sen, että lypsävä lehmä on parempi vaihtoehto kuin lehmän tappaminen.

 

 

Verkkolehteä voivat lukea vain kirjautuneet käyttäjät. Kirjaudu palveluun